Rypäleet

May 29th, 2008 Teemu J. Kammonen Posted in Uutispäivä Ameeba - arkisto No Comments »

Satakunta maata on allekirjoittanut rypälepommit kieltävän sopimuksen, joka ei kiellä rypälepommeja tai niiden käyttöä.

Myös Suomi allekirjoitti. Tänään radiossa puolustusvoimien esikunnan korkea-arvoinen upseeri selosti sopimuksen sisältöä about näin:

“meidän tulkintamme on se, että sopimus ei kiellä kehittyneiden rypälepommien käyttöä. näissä kehittyvissä malleissa on itsetuhomekanismi, joka tekee pommeista humanitaarisempia kuin vanhemmat mallit ovat. emme ole kuitenkaan perehtyneet sopimukseen kokonaisuudessaan, joten jos puolustusministeriön tulkinta eroaa omastamme, pyydämme valtioneuvostolta lausunnon siitä, miten sopimusta pitäisi tulkita.”

Radiotoimittaja ei esittänyt jatkokysymystä, joka minun haastattelupatterissani olisi kuulunut about näin:

“mitä vittua?”

Esikunnan mukaan rypäleammukset korvaavat jatkossa Suomen aiemmin käyttämät jalkaväkimiinat, jotka kiellettiin vuosi kaksi sitten.

Noista sopimuksista päättelen, että tasavallan rajoja turvannee myös laivueellinen ydinasein ladattuja sukellusveneitä. Suomi nimittäin osallistui myös vuoden 1968 ydinsulkusopimukseen ja suostui Pariisin rauhansopimuksen ehtoihin.

AddThis Social Bookmark Button

Mokia

May 26th, 2008 Teemu J. Kammonen Posted in Uutispäivä Ameeba - arkisto No Comments »

Halusin ostaa musiikkia Nokiaani. En pysty, koska tietotekniikkajästin verkkosivut “eivät tue selaintasi käyttöjärjestelmässäsi“. Selain on Firefox ja käyttöjärjestelmä Mac Os X.

Menkää itseenne, senkin ylikansalliset elämänhankaloittajat!

Kuvittelisin, että Nokia olisi vain tyytyväinen, jos joku mäkkirunkkari todella haluaa ostaa musiikkia heidän verkkokaupastaan ja kuunnella sitä heidän puhelimellaan - eikä esimerkiksi ostaa musiikkinsa jatkossakin iTunesista ja kuunnella sitä Applen iPhonella (jonka hankinkin ihan vaan Nokian kiusaksi).

Kyllä meitä mac peopleja syrjitään! Taidan mennä katsomaan suruuni videoita Ylen Elävästä arkistosta. Ai niin.

AddThis Social Bookmark Button

Katsotaan karvoihin, sanoi parturi

May 26th, 2008 Teemu J. Kammonen Posted in Uutispäivä Ameeba - arkisto 1 Comment »

Muutan Uutispäivä Ameeban väliaikaiseksi tyyliblogiksi. Kävin nimittäin parturissa ja tahdon kehua. Parturin - joka ei pyynnöstä ajanut partaani, vaikka ilmeestään näki, että olisi tahtonut - nimi on Hius Figaro Tampereen Hallituskadulla.

Kehu koskee sitä, että Hius Figaron neiti Figaro ensimmäisenä minua kynineenä ammattilaisena poisti myös korvalehdistäni kasvavat ja törröttävät korvakarvat. Hän teki sen vielä niin ohimennen, että en edes kiinnittänyt huomiota asiaan ennen kuin oli korvakarvojeni kannalta liian myöhäistä.

Tämä on hyvä asia, sillä ihmisillä kasvaa yksittäisiä karvoja, jotka he kokevat noloiksi eivätkä halua kiinnittää niihin sen kummempaa huomiota. Korvakarvani ovat tällaisia, kuten myös tuo nenäni oikealla puolella, noin sentin ystävistään erossa elävä yksittäinen erakkoviiksi.

Neiti Figaro saa UA:n uuden kunniamerkin ansiostaan.

AddThis Social Bookmark Button

Tulevaisuus

May 23rd, 2008 Teemu J. Kammonen Posted in Uutispäivä Ameeba - arkisto No Comments »

Varasin itselleni domain, jonne ajan myötä tämäkin blogi siirtyy. Tai siis tämä blogi lakkaa olemasta ja ryhdyn kirjoittamaan otsikkonani ihan oma nimeni, Uutispäivä Ameeba kun on alkanut tuntua hieman kulahtaneelta. Faneille tiedoksi, että arkistoni kyllä säilytän.

Domain on nimeä Oudot.net. Se ei vielä ole auki, mutta kehitystyötä voi seurata harjoitusosoitteessani telmu.web44.net/oudot. Älkää kysykö, miksi tuollainen domain. Se nyt vain kuulosti hyvältä ja sille voipi olla tulevaisuudessa muutakin käyttöä.

Samalla siirryn WordPressin käyttäjäksi ja opettelen uudelleen CSS:n ja php:n. Aivan heti ei muuttoa siis ole luvassa.

Nyt onkin aika kartoittaa lukijoitani. Tiedän, että teitä on about 50 ihmistä siellä jossain, lähinnä Raumalla, Tampereella ja Helsingissä.

Pyydän siis vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
1. Miksi luet Uutispäivä Ameebaa?
2. Miten löysit blogiini?
3. Mitä teen hyvin?
4. Mitä huonosti?
5. Miten voisin tehdä paremmin?
6. Onko jokin yksittäinen merkintä jäänyt mieleesi?

7. Aiotko lukea blogiani jatkossakin?
8. Miksi?
9. Mitä tulisi tehdä toisin, kun siirryn Oudot.netiin?

Vastaukset saa pistää sähköpostiin osoitteeseen tjkammonen@gmail.com. Vaihtoehtoisesti saa kommentoida tähän viestiin.

En nyt tehnyt hienoja kyselylomakkeita, kun ei ole aikaa.

AddThis Social Bookmark Button

Auta Nazea

May 23rd, 2008 Teemu J. Kammonen Posted in Uutispäivä Ameeba - arkisto No Comments »

Eilen osui silmään uutisissa banderolli, joka mainosti turvapaikanhakijan pr-sivua. Myönnän, että Naze Aghain asiaa ajetaan netissä melkoisella tehokkuudella. Siitä pisteet.

Kaiken suunnitelmallisuuden keskellä ei taidettu paljon miettiä domainia varatessa: autanazea.net. Naze-kampanjan jälkeen domainin voikin kierrättää armomurha-asialle…

[EDIT:] ….ja jottei kukaan suuttuisi, en siis tarkoita armomurhaa Naze Aghaille…

AddThis Social Bookmark Button

Laudatur ja kuinka se kirjoitetaan

May 21st, 2008 Teemu J. Kammonen Posted in Uutispäivä Ameeba - arkisto 1 Comment »

Viime sunnuntaina ja maanantaina kiisteltiin siitä, kenellä on eniten älliä. Uutiskisan tunnelmat vaihtelivat huvittuneesta voitonriemusta katkeraan murputukseen - ainakin omalla kohdallani.

Saatan nimittäin olla se, joka uutisoi Anna Karrilan menestyksen ensimmäisenä. Täyttä varmuutta ei ole, Helsingin Sanomien paperiliitteessä nimittäin kerrottiin, että uutisen olisi skuupannut Etelä-Suomen Sanomat. Valitettavasti ESS.fi:n sivuilla pätkää ei enää ole ja hakutoiminnolla löytyneet kolme juttua eivät näytä kellonaikaa. Toisaalta, HS on ennenkin suhtautunut ylimalkaisesti muiden tiedotusvälineiden skuuppeihin…

Takaisin asiaan. Vaikka ällien määrästä ja niiden tulkintatavasta väännettiin kättä ylioppilastutkintolautakunnassa saakka, mielenkiintoisin sivuhuomio näkyy linkeissä: MTV3:n uutisten verkkotoimitus korjasi esimerkillisesti omaa uutistaan.

Hän on yhdeksän laudaturin ylioppilas! (MTV3)
Yo-ennätysmeni uusiksi: 11 laudaturia! (uusisuomi.fi)
Kevään ennätys on sittenkin 11 laudaturia (MTV3)

Tällaista näkee verkkolehdissä harvoin. Voi toki olla, että maikkarin ajoi korjaukseen se, että heidän 9 laudaturin hehkutusjuttu julkaistiin noin varttia ennen omaani. Molemmat kiiluivat Amppareiden suosiolistalla, joten oishan se ollut noloa jättää korjaamatta.

Maikkarin korjaus on kylläkin pätevä. Jutussa kerrotaan syy oman toimituksen virheeseen, oiotaan virheellinen tieto ja vielä linkitetään ko. juttuun. Tällaista todella näkee verkkolehdissä harvoin, paitsi tietenkin Karrilan suorituksen “mitätöinnin” jälkeen.

Em. syistä onkin syytä lähettää kehut MTV3:lle. Ei ole häpeä tunnustaa, että oli väärässä. Edes verkossa. Maikkarin toimitus toki korjasi aiemman tietonsa vääräksi, mutta hei, näitähän sattuu. (Ja sori omasta puolestani!)

Nettiuutisia valitettavasti harvoin korjataan, parhaimmillaankin vain kirjoitetaan vanhan jutun päälle uusi tieto. Toivottavasti Karrilan tapaus tekee tässä käytännössä käänteen.

Viime vuonnahan jo JSN kiinnostui verkkouutisten oikaisuvelvollisuudesta. Ilta-Sanomat möläytti Rammsteinin laulajan eronneen ja jätti oikomatta. Olisi pitänyt. Langettava.

* * *

Ja kyllä, huikean Ampparit-otsikon perässä juostessani en tarkistanut kunnolla yo-tutkinnon suoritusmenetelmiä, vaikka tutkin tutkintovaatimuksia ja -mahdollisuuksia lähes tunnin verran. Sen sijaan luotin Karrilan sanomisiin turhankin sokeasti ja kyseenalaistamatta.

Tosin samaan lankaan meni Iltalehtikin, mikä puolustaa omaa mokaani harvinaisen vähän.

Tiedon 11 ällästä julkaisi ensimmäiseksi ilmeisesti Karrilan valmentaja SUL:n sivuilla. Juttu, tosin rankasti muokattu sitten sunnuntain, löytyy sivuilta yhä.

Tapaus opetti. Minua henkilökohtaisesti ja toivottavasti muitakin.

AddThis Social Bookmark Button

Paluu

May 15th, 2008 Teemu J. Kammonen Posted in Uutispäivä Ameeba - arkisto 1 Comment »


Puolentoista kuukauden tauko on nyt ohi. Uutispäivä Ameeba palaa toimintaan uusi voimin ja terävöityneenä. Aika näyttää, jeesaako paussi. Blogaamisesta tuli melkoista pakkopullaa tuossa maaliskuun lopulla.

Tuonne oikealle on nyt lisätty linkki kuva-albumiini Kyltit - Signs. Tulevaisuuden suunnitelmissani on myös toimittaa jonkinlainen ulkoasu-uudistus hieman kesäisempään päin. Ainakin kuvia tulee olemaan enemmän.

Ps. Puola on mahtava maa ja lentokoneesta saa pahaa evästä. Onneksi edes maito maistuu aivan maidolta…

AddThis Social Bookmark Button

Pelastakaa Hämeenlinnan poliisi!

April 9th, 2008 Teemu J. Kammonen Posted in Uutispäivä Ameeba - arkisto No Comments »

Aamulehti kirjoittaa Hämeenlinnan poeettisen poliisin ongelmista. Viranomainen ei saa olla rauhassa, kun mahtavuuskin kielletään.

Niin kyse on siis jo aiemmin vinkkaamastani ja fanittamastani Hämeenlinnan konstaapeli Ilkka Iivarista. Hän ei saisi kirjoittaa kaunokirjallisella tyylillä poliisitiedotteita. Tai siis saa, nykyään.

Aivan perseestä, että asiasta on alunperin edes keskusteltu. Herran jumala, jos ihmiset (esim. minä) seuraavat poliisin tiedotteita vapaa-ajallaan ja huvikseen, ei asia voi olla paha.

Järjestetään siis yhdessä mielenosoitus poliisin nettisivuille. Käykää lukemassa, ehkä kytilläkin on joku laskuri seuraamassa kävijämäärää.

Ps. Jos olette ihmetelleen merkintäjen vähäisyyttä viime aikoina, on kiirettä pitänyt. Pariin seuraavaan viikkoon ei ole luvassa kovin aktiivista kirjoittelua.

AddThis Social Bookmark Button

Ritola

March 27th, 2008 Teemu J. Kammonen Posted in Uutispäivä Ameeba - arkisto 3 Comments »

Päätin, että Uutispäivä Ameeba alkaa ilmestyä Ritolassa. Tietenkin heti, kunhan Ritola kasvaa niin isoksi, että tulee lihaksi - kaupungin ollessa kyseessä tietenkin teräkseksi ja betoniksi.

Menkää siis Ritolaan, ja samalla kun olette siellä, käykää Isoo-Pinserissä, jonka pormestarilta MyMiniCitystä kuulin.

MyMiniCity.com iskee kyllä suoraan tajuntaani. Olen harras ja uskovainen rakentelupelien ystävä. Antakaa minulle ohjelma, jossa voi rakentaa teitä, rautateitä, lentoreittejä, taloja, asuinalueita, siltoja, herranjumala pizzaa(!) ja liimaudun ruutuun.

MunPikkuKartsassa pointti on siis se, että kylä kasvaa kauppalaksi ja edelleen sen mukaan, kuinka paljon kävijöitä sivulla käy. Ah ja jeah.

Toivottavasti tässä ei vain käy kuin muissakin suosiomittareissa yleensä käy kohdallani… Kasvakoon Ritola!

Ritolan nimi on muuten arvoitus minullekin. Otetaan ritolat, kuulin joskus. Ehkä ronkkaamisen vinkannut anonyymi lukijani voisi valaista tuonkin sanonnan taustaa…

Ps. Aion lykätä linkkiä jatkossa silmillenne niin, että varmasti käytte. Ja usein.
Pps. Viimeksi taisin olla innoissani jostain näin paljon aloittaessani judon. Se into laantui kahden viikon päästä, kun kylkiluu murtui.
Ppps. Nyt lakkaan alustamasta narratiivia tulevalle pettymykselle.
Pppps. Käykää Ritolassa!

AddThis Social Bookmark Button

Mainos, joka yllättää

March 26th, 2008 Teemu J. Kammonen Posted in Uutispäivä Ameeba - arkisto No Comments »

Philips panostaa. Wong Kar Wain lyhäri ja muutenkin tyylikkäät mainossivut. Tuollaiseksi se mainonta siis menee jatkossa.

Hitto, että alkoi tehdä mieli uutta telkkaria. Philipsin Aurean mainoksen bongasin Uudesta Suomesta (jolle työskentelen).

AddThis Social Bookmark Button