Oudot.net - Teemu J. Kammonen

Onnistuin yllättämään itseni vuonna 2005. Lähetin nimittäin tuolloin sähköpostia yliopiston osoitteeseeni, ja viime torstaina se sitten kolahti inboksiin. Tämän merkinnän otsikolla tullut posti kuului näin:

11.11.2005
Jos saan tämän viestin, olen yhä vailla valmistumista.
Hajoa siihen, ja ryhdistäydy!

Tuollainen hajottaa. Muistan, kuinka naureskelin tuota kirjoittaessani. Hähää, eipä arvaa tulevaisuuden Teemu, mitä tuleman pitää. Olin juuri merkannut johonkin lappuseen arvioidun valmistumisaikani vuoteen 2008.

Eipä tässä sitten kai ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhdistäytyä…

Mokoman mahdollisti Forbesin Time Capsule. Valitettavasti palvelu näyttää olevan ohitse. Mitähän muut ihmiset halusivat itselleen sanoa?

Unipossua ei kidutettu tätä merkintää kirjoitettaessa

Viimeksi loppuviikosta kysyttiin, saako pehmoleluja rikkoa taidekasvatuksen nimissä. Kysyttiin, onko Helsingin Sanomien uutisoima kauhupaja hyvä vai paha. Nyt kaksi ministeriä ottaa asiaan kantaa HS:n mielipidepalstalla.

Vastauksena otsikon kysymykseen: ei ole, se ei ole hyvä tai paha. Tekisi mieli jättää vastaus tähän, mutta minua hämmästyttää se, kuinka yksi kasvatuksellinen työpaja voi soitella kelloja tällä voimakkuudella.

Mistä pajassa on kyse? Nuoret päästetään työstämään kauhua, väkivaltaa ja pahoja asioita pehmolelujen avulla. Se on pelkästään hyvä. Toistaiseksi keskustelusta on jäänyt maku, että väkivallan kohdistuminen nimenomaan pehmoleluihin - noihin viattomuuden symboleihin - on se paha. Miksi?

Huolestuneet kammoavat ajatusta, että isänmaamme toivojen kirkkaiden otsien takana jyllää pahoja ajatuksia. Nuoremme todella ovat kykeneväisiä kuvittelemaan hirvittäviä asioita ja vielä purkamaan ne näkyviin olioihin. Kyseessä on kaksi tabua, väkivallan ajattelu ja sen kontrolli.

Ensimmäinen asia, johon HS:n repparissa kiinnitin huomioni, oli Johanna Tukiainen. Kurssin vetäjän Anne Rossi-Horton mukaan keväinen tekstiviestiretostelu tulee esiin lähes jokaisessa työpajassa. Tämä kertoo siitä, että nuorten ahdistus ei suinkaan kumpua pelkästään kauhuelokuvista, internetistä ja digitaalisista peleistä. Ahdistavat aiheet ovat nuorten omasta elämästä ja meidän kaikkien yhteisestä todellisuudesta.

Alleviivaan tätä vielä: työpajan kauhuun heijastuvat aiheet ovat valmiina osallistujien mielessä. Paja ei niitä itsessään tuota, se vain tarjoaa ajatuksille purkautumisväylän.

Taide- ja mediakasvatuksellisesti kyse on kauhun ja väkivallan rakentamisesta sekä tämän prosessin tekemisestä näkyväksi. Se, että söpöstä pehmolelusta saa aikaan pahoinpidellyn tai kidutetun uhrin, opettaa about samaa kuin lapselle elokuvaverestä hoettu “se on vain ketsuppia”.

Tärkeimmäksi nousee ajatus siitä, että ketsupin saa itse roiskia niin ahdistavasti kuin uskaltaa. Kauhupajassahan osallistujat laitetaan ajattelemaan omia väkivaltaisia ajatuksiaan sekä niiden toteutumisen seurauksia. Tämän jälkeen esitetyt tunteet täytyy käsitellä.

Miksi tämä ahdistaa, mikä tässä on kauhua, mistä syystä juuri tämä tarina pelottaa minua,…?

Ainakaan omasta nuoruudestani en muista tilaisuuksia, jolloin olisin voinut keskustella koulussa minua ahdistavista asioista. Saati, että niille tunteille ja väkivaltafantasioille olisi löytynyt reitti purkautua.  Kuvataideopettaja Aija Viita muistuttaa ministereiden alla tästä (HS 10.11.).

Tässä valossa on suorastaan käsittämätöntä, kuinka vähän nuorten väkivaltafantasioista on puhuttu koulu-uhkauksien ja -ampumisten sävyttämässä Suomessa. Ei ole kovin tavatonta, että ihminen ajattelee väkivaltaisia - varsinkaan murrosiän ahdistavissa tunnekuohuissa.

Kuinka näistä tunteista voi muuten puhua leimaantumatta kouluammuskelijaksi? Sormet korviin ja silmät kiinni -metodi ei ole kovin toimiva tapa osallistua nuoren kasvuun ja elämään.

Nyt, kun olen käyttänyt lähestulkoon koko viikon juosten ympäriinsä kertomassa aikuisille, että nuoret haluavat tulla huomatuiksi verkossa (mikä parhaimmillaan mm. kohottaa heidän itsetuntoaan ja johtaa hyviin asioihin), voin iloisena kertoa, että Osmo Soininvaara on käynyt lukemassa tätä blogia.

Soininvaaran vierailu tapahtui 1. lokakuuta sen jälkeen, kun ilmoitin kannattavani hänen ehdottamaansa kävelijöiden joukkoliikettä autojen alle.

Osmo luki blogini ko. sivua 32 sekunnin ajan.

Oudot.net jää syyslomalle. Yritän irtautua nykyisestä elämästäni kahdeksi viikoksi, mistä syystä pidän myös mediapaaston. Ajatus hermostuttaa yllättävän paljon jo etukäteen.

Älkää siis ihmetelkö, jos jättämänne kommentit eivät ilmesty blogissani.

Harmittelen, että mediatuomioistuin sai niin laimean alun. Kanteluita media-sanan väärinkäytöstä saa lähettää sähköpostiini myös lomani aikana. Otan ne käsittelyyn lokakuun lopulla.

Ilta-Sanomat teki mielestäni hyvin Korhos-jupakassa. Toimitus nimittäin mediakasvattaa ihmisiä isolla kädellä.

Verkossa julkaistu haastattelun litterointi kannattaa lukea. Siitä selviää muutamakin mielenkiintoinen piirre journalismin tekemisestä. Alla omat ajatukseni puettuina mediakasvatustehtäviksi.

* * *

Aluksi etsi ystävä, kättele häntä ja esitä litterointi ääneen yhdessä ystäväsi kanssa. Toinen esittää toimittajaa ja toinen haastateltavaa. Lukeminen perusnopeudella kestää useita minuutteja, vaikka tekstistä on poistettu odottelut, pohdinnat, änkytykset ja huokailut sekä ylimääräiset toistelut.

Laskin toimittajan esittävän yli neljäkymmentä suoraa kysymystä haastateltavalleen muutaman minuutin sisällä. Kyseessä on ollut melkoinen revolerihaastattelu. Pohdi ystäväsi kanssa hetki, kuinka itse kykenisit vastaamaan yli neljäänkymmeneen nopeatempoiseen kysymykseen esimerkiksi siitä, mitä teit eilen.

Laatikaa yhdessä neljänkymmenen kysymyksen patteri, jonka esitätte toisillenne. Ottakaa haastattelu nauhalle ja kuunnelkaa se. Pohtikaa yhdessä, kuinka vaikeaa kysymyksiin olikaan vastata.

*

Lukekaa IS:n juttu vielä kerran läpi. Sen jälkeen miettikää otsikointia. Kuinka selvästi haastateltava ilmoittaa otsikkoon nostetun mielipiteensä haastattelun aikana?

Tämän jälkeen miettikää ystäväsi kanssa, mitä haastateltava todella sanoo. Tähän annan selvyyden vuoksi suoran vastauksen:

…kun on kysytty ja aloitetaan keskustelu, että hänellä on perhe niin eihän silloin voi lähtökohtaisesti olettaa muuta kuin että puhutaan miehestä. (IS)

Tietenkään ei pitäisi olettaa mitään (mistä koko jupakassa on kyse), mutta JOS olettaa, voisi olettaa, että on mies. Nimittäin Osmo Kontulan tuore tutkimusyhteenveto Halu & Intohimo (2008) kertoo vähintään 92 prosentin naisista kiinnostuneen seksuaalisesti pelkästään miessukupuolesta. On varsin tavatonta, että heteroseksuaalina itseään pitävä nainen olisi rekisteröidyssä parisuhteessa naisen kanssa. (Edeltävä lause omaa päättelyäni, ei Kontulan.)

*

IS:n juttua lukiessa tulee muistaa, että toimitus on toimittanut litteroinnin. Näin ollen kaikki julkaistut kysymykset ja vastaukset on valittu kuvaamaan haastattelun kulkua. Juttu ei siis sisällä koko haastattelua, esimerkiksi esittäytymisiä ja keskustelun lopetusta.

Huomattavaa kuitenkin on se, kuinka vähän haastateltava oikeasti haastattelussa sanoo. Se johdattaa ajattelemaan, miten vaikeassa paikassa toimittaja on. Toisella puolella Johanna Korhonen, joka on saanut valtaasti tilaa omalle näkemykselleen asiasta. Samalla pitäisi tuoda Telanteen näkemys samoista tapahtumista. Lähtökohtaisestihan journalistin pitäisi pyrkiä puolueettomaan aiheen käsittelyyn.

Lopuksi voitte pohtia ystäväsi kanssa, miten palstatilan käyttö vaikuttaa lukijan mielipiteen muodostumiseen. Jos ensimmäinen osapuoli saa kaksi aukeamaa omalle näkökannalleen, riittääkö kahdeksasosa sivua vastakkaiselle näkemykselle?

Tässä on seuraava joukkoliike, joka poistuu internetistä oikeaan maailmaan.

Lukekaa minut joukkoihinne!

dEUS by _jer

Vaatimaton otsikko, minkä toteaminen vaatii selityksen.

Tulen kotiin dEUS-yhtyeen keikalta. Keikka näytti bändille perusesiintymisenä - mutta iski katsojaan kuin Korkeajännitys. Sain käteeni vielä Spekuloosin ja tikkarin!

Avaan television, josta tulee Nelosen uutiset. Käsitellä nyt maailmanlaajuista finanssikriisiä Marttojen kokkauskurssin kautta. Herra Jumala tänään on ollut hienoja oivalluksia.

Päivää voi sanoa hyväksi.

Nyt alkaa juttusarja. Sen aihe on sanan media turhanaikainen käyttö. Tavoitteeni on pelastaa median maine sen nimen yksittäisiltä tahraajilta.

Olen nimittäin loppuun kyllästynyt siihen, kun ihmiset sanovat median tekevän jotain. Mediahan ei tee mitään. Media on yleiskäsite kaikille viestejä välittäville välineille. Sellaisia ovat mm. internet, televisio, kirja, ilmoitustaulu ja kahden jugurttipurkin välille rakennettu lankapuhelin. Ne ovat viestintävälineitä.

Sanaa media käytetään myös yleiskäsitteenä joukkoviestimille. Silloin tarkoitetaan usein journalismia ja sitä kauppaavia yhtiöitä niin televisiossa, lehdessä kuin radiossa ja verkossakin. Journalismin lisäksi osansa saavat esimerkiksi tv-tuotantoyhtiöt, tosin harvemmin vaikkapa teatterit tai kuvataide. Tätä mediaa ovat mm. iltapäivälehdet, yleisradio, Susamuru Oy ja Uusi Iloinen Teatteri.

Usein - liian usein - sanaa media käytetään kuvaamaan sitä kaikkea joukkotiedotusvälineiden suoltamaa teksti-, kuva-, ääni- ja tunnemassaa, jonka käsittelemiseen sanan käyttäjä ei jaksa kiinnittää muuta huomiota kuin hymähtää nopeasti, syyttää mediaa ja siirtyä seuraavaan puolitoteen ärsykeputkeen, joka auttaa häntä olemaan ajattelematta tai tekemättä mitään tärkeää - mikä pahimmillaan saattaisi aiheuttaa sen, että ajattelija vahingossa haastaisi vallitsevan maailman tilan ja heräisi esimerkiksi siihen, että ihmiskunta sai viime viikolla käytettyä kaikki ne luonnonvarat, jotka sille on tämän vuoden ajan varattu.

Wikipedia antaa jonkinlaisen kiihkottoman kuvan mediasta.

Se, mistä tämä kaikki lähti, on IS:n Kyttääjä-blogiin jätetty kommentti. Kommentissa media “menee päivä päivältä pidemmälle ja pidemmälle”, mikä on kommentoijan mielestä “törkeää”.

Homman nimi on tämä: kun huomaan jonkun käyttävän lausetta, jonka subjekti on media (esim. “media hölkkää”), esitän kysymyksiä, kuten “mikä media?”, “miten media sen tekee?” ja “onko median edes mahdollista tehdä näin?”. Ennen kaikkea haluan haastaa esitetyn väitteen, että media tekisi yhtään mitään, ja kaivaa esiin ne ihmiset, jotka tekevät sitä mediaa, jonka sanotaan tekevän.

Tiedän, jaksan tätä ehkä viikon, mutta yrittää voi. Ja auttaa saa! Kommentoikaa tätä viestiä, lähettäkää sähköpostia tai soittakaa. Meidän on puhdistettava median maine sen pilaajilta!

* * *

Kyttääjää kommentoinut säästyy vielä saivartelulta ja sarkasmilta, sillä kello on jo paljon.

Media, joka “menee päivä päivältä pidemmälle ja pidemmälle”, on tässä tapauksessa FremantleMedia Finland Oy -niminen tuotantoyhtiö, joka tuottaa Idols-ohjelmaa. Idols näkyy MTV3-kanavalla, jonka omistaa MTV OY -niminen yhtiö. Se taas on Bonnierin omistama.

FremantleMedia Finland Oy  on koonnut tuotantotiimin, jota johtaa vastaava tuottaja Marika Makaroff. Lisää tietoa tiimistä täältä.

“Päivä päivältä pidemmälle ja pidemmälle” meni Fremantle, ei media. Osasyyllisenä voidaan pitää MTV3-kanavan ihmisiä, kun ovat mokoman sallineet päästä eetteriin.

* * *

Onnittelut niille, jotka jaksoivat täne asti kuvatonta tekstiäni! Harvalla blogilla on noin uskollisia faneja.

Tämä on törkeästi ryövätty Lingosta, mutta kun se nyt vaan on niin hyvä.

The Head of the Skate

…kirjoitetaan näin:

Kauhajoen keskustassa oli torstaina hiljaista. Tekninen tutkinta jatkui palvelualojen oppilaitoksessa. Useita kymmeniä sotilaspoliiseja partioi koulun ympärillä. Satunnaisia ohikulkijoita pysähtyi hetkeksi partioiden luona, mutta mitään kerrottavaa ei ollut.

- Meitä on kielletty kertomasta enempää kuin nimi ja lähtöpaikkakunta, tykkimies Heinonen Niinisalon varuskunnasta valaisi.

Oheinen haastattelu Ilta-Sanomista. Huomioikaa, että varusmiehen nimi ja lähtöpaikkakunta on mainittu tekstin toimituksellisessa osassa.