Verkkoherran tilitys

Tilastot

Sinä, hyvä lukija, olet maksanut minulle heinäkuussa 0,7 eurosenttiä.

Kuukaudessa maksan sen 4 euroa palvelusta. Mainostuloja tuotitte 2,57 dollaria (1,65 euroa). Minun osuuteni on tästä laskettuna 2,35 euroa kuukaudessa. Teitä, yksilöityjä kävijöitä, on 360.

Ketähän tämäkin kiinnosti? No, ainakin minua. Tätä taustaa vasten lienee turha jatkaa keskustelua siitä, pitäisikö blogin olla kansalaisjournalismia vai ei. Niin kauan kuin minä olen se, joka tämän lukemisesta maksaa, olen mielestäni vailla minkäänlaista velvollisuutta ylempiä arvoja kohtaan.

Ajatukseni alkoi lentoon, ryhdyin tuossa Futuronin laskua katsellessani miettimään, mistä oikein maksan webhotellilleni.

Kun kerran EU tahtoo, että blogaajat paljastavat taustojaan, kerrotaan nyt, että olen tilannut kouvolalaiselta Futuronilta paketin, jolla sallitaan 250 megaa tavaraa (n. 19 Mb käytössä) palvelimella. Liikennettä puolestaan joku uusi tarjous sallii 10 gigatavun verran kuukaudessa (heinäkuussa 0,13 Gb).

Oindex.fi-palvelusta on nähtävillä, että viikossa sivuani katselee noin 80 eri yksilöä, kuukaudessa 360 ihmistä. Kaikkiaan 550 kertaa joku on käynyt blogissani tai googlettanut sen.

Mistä siis maksan?
Oma liikenne n. 19 Mb
GoogleBot 17 Mb
Yahoo Slurp 19 Mb
MSNBot 3 Mb
Yhteensä 58 Mb
Muu liikenne 72 Mb

Toisin sanoen blogini päivittäminen ja sen pitäminen verkossa vie kaksi viidesosaa (44 %) kaikesta tiedonsiirrosta. Vertailuksi kerrottakoot, että Googlen haun kautta sivuilleni osui 203 kertaa. Yahoo tuotti yhden osuman ja MSN Live ei ainuttakaan.

[EDIT: Kirjoituksen rakennetta muutettu 4.8.]


You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.

AddThis Social Bookmark Button

4 Responses to “Verkkoherran tilitys”

  1. Laskin, että vuodessa olemassaoloni maksaa sinulle melkein 10 senttiä. Aika halvalla kyllä menee.

  2. Teemu J. Kammonen Says:

    Älä! Pitäisikö tehdä niin, että et enää käy täällä? :P

  3. Mulla on Elisan laajakaista ja siinä dynaaminen ip. Blokkaa kaikki Elisan verkosta tuleva liikenne, niin säästät rahaa. ;)

  4. Teemu J. Kammonen Says:

    Juu. Itse asiassa ajattelin pistää myös Soneran ja Saunalahden mustalle listalle.

    Tai sitten uskon tuota viereistä mainosta:
    “Ilmainen lahja juuri sinulle. Vastaa tutkimukseen, saat rahalahjakortin ilmaiseksi!”

    Juuri nyt tekisi nimittäin mieli ilmaista rahalahjakorttia. Ehkä rahoitan sinut ja muut vastaamalla kyselyihin.

    Ps. Ethän klikkaa oheisia mainoksia. Googlen säännöt kieltävät.

Leave a Reply