Kuka olet?

Kuva: Gitboy

Ihmeellinen tapaus. Mies uhkaa sytyttää itsensä tuleen. Okei, se on uutinen ainakin minun kriteereilläni. Poliisi sanoo olevansa toimittaja. Ei minun elämääni heilauttava seikka.

Noin periaatteessa ymmärrän HS:n ja STT:n huolen. Toimittajalle ehkä puhutaan helpommin kuin poliisille, varsinkin tällaisissa tapauksissa. Sytytystä yrittänythän oli päätetty karkottaa, joten poliisi on hänen silmissään paha. Toimittaja sen sijaan olisi voinut kertoa laajalle joukolle karkotuksesta. Kuten tiedämme, joskus uutisjutusta on oikeasti hyötyä yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseksi.

Huolen ymmärrys johtuu siitä, että rikosta tutkiva poliisi elää tiedosta. Joskus tiedon hankkiminen journalismin varjolla voi olla helpompaa. Mikäli toimittajaksi tekeytyminen yleistyy poliisin yhdeksi tutkintatavaksi, olemme yhtäkkiä tilanteessa, joka muistuttaa kertomuksia itäblokin tiedustelutoiminnasta.

Tuohon tilanteeseen on silti aika monta askelta kuljettavana Rovaniemen tapauksesta. Jos tässä tilanteessa on tehty virkarikos, ihmettelen ja pahoittelen. Väitän, että ihmishenki on tässä tapauksessa pykälän arvokkaampi kuin nillitys jostain periaatteesta. No, se jää nähtääksi, sillä asia kaiketi selvitetään.

Miten muuten poliisi tekeytyy toimittajaksi? Pukee haalarin ylle huonosti istuvan pikkutakin ja ottaa lehtiön käteen?

Oleellista on sekin, että toimittajan on (ainakin meidän omasta mielestämme) sallittua tekeytyä joksikin toiseksi. Silloin ratkaisee se, että yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa ei saa muuten hankittua. Tämä yhteiskunnallisen tiedon hankkiminenhan ei ole yhteisesti sovittu velvoite ammattiryhmällemme, vaan meidän itsemme omaksuma tehtävä.

Kysymys kuuluukin, milloin poliisin voi luottaa tekevän oikean päätöksen naamioitumisesta. Jos journalisti osaa sen ratkaisun tehdä, eiköhän laillisuusvalvonnan alainen viranomainenkin kykene päättämään tapauskohtaisesti asiasta. Vai osaako?

Ihmetellessämme poliisia, voimme yhtä hyvin kysyä, miksi salakuunnellen hankitut tiedot johtavat sankaritarinoihin tinkimättömästä totuuden puolustajasta. Varsinkin, kun muistelee, mitä yhteiskunnallisesti merkittävää Suomessa on viimeksi hankittu viekkaudella.