Tilaa se tästä!
Työviikko: perjantai
Saan lähestulkoon mahdottoman tehtävän. Minun pitäisi etsiä palkkavertailuun ihmisiä kertomaan ammatistaan. Löydän yhden lääketyöntekijän.
Palkkavertailu on huonoimmin tienaavien alojen vertailu. Miten tällaista pitäisi kysyä? Anteeksi, saat aivan paskaa palkkaa, ottaako päähän?
Koko päivä puhelimessa kuuntelemassa sitä iki-ihanaa tuut-tuut-tuut-tuut-tuut-tuut-tuut-tuut-tuut-ääntä. Sitten, kun saan jonkun kinni, pitää pyytää lupa heidän esimieheltään tulla työpaikalle kuvaamaan. Ja esimies on lomalla tai lähtenyt jo töistä kotiin.
Suomi on suljettu heinäkuun alkuviikkoina, varsinkin perjantaina ja virka-ajan jälkeen.
Törmään myös aivan uskomattomaan tapaukseen. Eräs työntekijä olisi valmis haastatteluun. Soitan tämän isohkon firman viestintävastaavan sijaiselle, joka pitkän vakuuttelun jälkeen antaa meille luvan käydä toimipisteellä. Ennen kuin ehdin soittaa lafkaan uudelleen, luvan antanut henkilö soittaa toimipisteelle ja pelottelee työntekijänsä hiljaisiksi.
He eivät siis uskalla puhua minulle siitä, mitä he tekevät työkseen. Sen paljastan, että työ on ruumiillista hommaa, josta saa hyvin vähän palkkaa. Että hä?
Kollegan kanssa juttelemme ihmisten reaktioista siihen, että “Ilta-Sanomista soitetaan”. Tuota kuiskausta kuulee muuten aika usein, kun ihmiset yrittävät pakoon tilannetta ja siirtävät matkapuhelimensa vieressä istuvalle henkilölle. Tätä taas tapahtuu yllättävän usein.
Reaktioita on kolme:
1. Vastaaja on tottunut media kanssa toimimiseen ja tietää, mitä hän voi kertoa ja mitä ei. Yleensä viranomainen kuuluu tähän kastiin.
2. Vastaaja epäilee, että olen kaivamassa jotain lööppiaineksia häneltä ja heittäytyy yhteistyökyvyttömäksi tai siirtää vastuun jollekin muulle. Tähän kuuluvat mm. suurin osa ns. tavallisista työntekijöistä sekä toimittajan omat sukulaiset, jotka uskovat minun saavan lööpin heidän kuulumisistaan.
3. Vastaaja ilahtuu ja antaa haastattelun tai tarvitsemani tiedot.
Toki ovat sitten ne neljännet ihmiset, jotka gallupkierroksella eivät edes noteeraa heidän ostoskärryjensä edessä seisovaa toimittajaa, katsovat muualle ja meinaavat jyrätä yli. Tai sitten se, joka ilmoittaa välittömästi, ettei lue “ko. lehtiä” ja on siksi väärä ihminen vastaamaan minun kysymyksiini, mutta kuulee silti mielellään aiheen, josta olen kirjoittamassa.
Mutta takaisin palkkavertailuun. Saan kiinni yhden huonosti palkatun ammattilaisen. Uutispäällikkö pitää saalista kohtuullisena, sillä “yleensä ei saada ketään”. Tätä seikkaa hän ei halunnut kertoa minulle kuusi tuntia aiemmin.
Töissä meni yli aski tupakkaa, hermot ja seitsemän kuppia kahvia. Lounas koostui McRuoka-annoksesta, jota tuhditettiin ylimääräisellä McRasvaburgerilla. Tätä menoa saan vatsahaavan, mikä ei ole vitsailua vaan aito huoli.
Työviikko-sarjan muut osat:
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.
July 14th, 2008 at 5:19 pm
“Tai sitten se, joka ilmoittaa välittömästi, ettei lue “ko. lehtiä” ja on siksi väärä ihminen vastaamaan minun kysymyksiini, mutta kuulee silti mielellään aiheen, josta olen kirjoittamassa.”
Ei kait tuossa mitään väärää ole? Minä reagoisin todennäköisesti juuri noin.
July 14th, 2008 at 6:42 pm
Niin, tämä tapaus on hieman yksinkertaistettu. Kyseessä on siis virkamies verovaroin rahoitetusta julkisesta toimielimestä.
Pidemmin tuo vastaus meni näin (muistini mukaan):
Minä: Ilta-Sanomista päivää. Olette ehkä lukenut lehdestämme - -
Virkamies: No, jos tätä kysytään, voin vastata omana henkilökohtaisena mielipiteenäni, että en lue kyseessä olevia lehtiä. Vastaan aivan toisen henkilön puhelimeen, itse työskentelen [toisella osastolla]. Esimieheni puhelinnumero 123. Hänelle voitte soittaa, sillä minä en osaa vastata kysymyksiinne.
Minä: Vai niin.
Virkamies: Voitteko kertoa, mitä asia koskee?
Että epäilen, Jani hyvä, että suhtautuisit juuri noin. Se, ettei lue jotain tiettyä lehteä ei ole käsittääkesi ollut julkisuusperiaatteen mukainen vastaamattajättämisperuste.
Huvittavan tapauksesta tekee se, että ensin kieltäytyy puhumasta asiasta mitään ja haluaa jälkikäteen tietää, mitä olisi kysytty.
Totta on tietenkin se, ettei miehellä olisi ollut minulle mitään annettavaa - paitsi reaktionsa tietenkin.