Työviikko: keskiviikko

Kalsarit ja kansijuttu. Ei paha.

Valitettavasti liiallisen editoinnin yhteydessä kielimatka-jutusta on tippunut tyttöjen iät pois. Harmi.

Itse työpäivästä on harvinaisen vähän kerrottavaa. Vastaan pääasiassa lukijapalautteeseen puhelimitse. Ehdin toki välissä puuhata jatkojutun kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan kannasta kielimatkojen alkoholisääntöön.

Kuusikon potkut matkalta herättää uskomattoman tunneryöpyn. Varsinkin nettikeskustelussa yhden drinkin politiikkaa puolustellaan siinä määrin, että epäilen matkatoimiston spämmäävän sivujamme. Toisaalta, onhan jutussa kaksi tulkintamahdollisuutta.
1: Tytöt tekivät väärin ja rikkoivat sääntöjä. Siitä on rangaistava, piste.
2: Julkeaa heittää yhden mokan takia pihalle kalliilta matkalta.

Hyvää puheenaihejournalismia. Käsittääkseni on poikkeuksellista, että aihe kerää yli 300 viestiä vuorokaudessa keskustelupalstalle.

Keskiviikko tosiaan kuluu pääasiassa puhelimessa. Kuuntelen tyttärensä ulkomaille lähettäneiden äitien ja isien kertomuksia siitä, mikä meni pieleen. Suurin osa puheluista on puhdasta sydämen purkamista toimittajalle, karmaisevia tarinoita äidin hädästä yöllisten itkupuheluiden jälkeen.

Kielimatkoissa on katastrofin ainekset valmiina. On nuoria tyttöjä, jotka eivät vielä osaa pitää puoliaan. On nuoria kurssiohjaajia, jotka valitaan hommaan kielitaitonsa, ei pedagogisten valmiuksiensa vuoksi. Ja ennen kaikkea vanhempia, jotka huolestuvat toisella puolen Eurooppaa olevan lapsensa hyvinvoinnista.

Tavallaan ymmärrän kielimatkatoimistojen niukan tiedotuslinjan. Muistamme kuukauden takaa lööpin kielimatkalla miesten valokuvaamista ja huoneeseensa houkuttelemista tytöistä. Äiti oli kuullut sanan ihmiskauppa, mikä johti melkoiseen rumbaan.

Toisaalta en ymmärrä, mikä kriisiviestinnässä on niin vaikeaa. Minulle on kieltäydytty jo kahdesti samasta firmasta kommentoimasta tapauksia, koska yritys ei voi vaarantaa tyttöjen yksityisyyden suojaa. Lukisivat juttujamme! Yhdenkään kurssilaisen nimeä ei mainita ilman eri lupaa ja kotipaikat jätetään kertomatta.

Ei minulla ole kuin kaksi kysymystä: Onko selvittämäni asia tapahtunut? Jos on, mitä teidän mielestänne tapahtui?

Erikseen on sitten se kysymys, miksi kielimatkojen järjestäjät haluavat pyyhkiä matkoilla sattuneet ikävyydet piiloon. Mutta sen onkin ihan toinen aukeaman pääjuttu.

Työviikko-sarjan muut osat:
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai


You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.

AddThis Social Bookmark Button

Leave a Reply