Skip to content


Työviikko: maanantai

Kuva lainassa: www.polja.fiSuomen hauskimman paikkakunnan etsintä on tullut päätökseen. Perjantaina alustettu asiantuntijapätkä odottaa valmiina, enää pitäisi löytää kolmelta paikkakunnalta herkullinen tarina kerrottavaksi.

Äänestykseen on osallistunut yli 3000 ihmistä. Edellisviikolla ehdotuksia Top20:een tuli 2500. Hiukea tulos verrattuna esim. unelmien rakastelupaikka -kyselyyn, johon vastasi “vain” 1500 henkilöä. Tilastokeskuksella nuo olisivat jo tilastollisesti todennettavia lukuja, joille perustaa mikä tahansa fakta.

Valitettavasti nettiin on päätynyt tarkistamaton lista paikannimistä. Sillä on kolme virhettä, jotka on jo korjattu. Minun mokani, vaikka tarkistettu lista kiiluu juttulistallani. Harmittaa todella paljon.

Kolmen kärki on Pallivaha, Terskanperä ja Pöljä. Ne ovat väärässä järjestyksessä siihen nähden, mitä suunnittelin etukäteisäänestyksen perusteella.

Aloitan Pöljän koulusta ja sen rehtorista, joka on lomalla. Kuulen, että kyläkeskuksena toimii huoltoasema Viitostupa. Siellä kokoontuu Pöljän parlamentti. Tarina on tuo. Tilaan kuvatoimitukselta kuvat ja jossain Kuopiossa käynnistyy auto.

Samalla lyhyt palaveri taittajan ja graafikon kanssa. Meillä kaikilla on sama idea muotoilla palkkigraafi tienviitan muotoiseksi. 10 minuuttia myöhemmin graafi on valmis.

Seuraavana Pallivaha. Siellä ei ole mitään. Paikallinen parturi kieltäytyy ehdottomasti haastattelusta, vaikka on juuri viime kesänä antanut mielellään mainostuttaa itseään Turun Sanomissa. Pallivahan seurakunnan henkilöstö on lomalla. Äh.

Saan kollegalta vinkin Cosmopolitanin työntekijästä, joka on asunut Terskanperällä. Soitan hänelle ja hän antaa haastattelun. Vau, pintakiitolehdessä ja kotoisin tuolta! Tarina.

Nyt syömään.

Pallivahaan. Teboil ei onnista, koululle ei voi soittaa, koska Pöljän koulu on käytetty. Miksi kaikki paikat Suomessa perustuvat kirkkoon, kouluun ja huoltoasemaan? Paikalle on lähetettävä kuvaaja, joka saa haalia ihmiset kuviinsa. Haastattelen sitten puhelimella perästä. Helsingissä ei tapaa pallivahalaisia, ja Turkuun on liian pitkä matka.

Kuvatoimittaja on tuonut pöydälleni arkistokuvia. Yhdessä pulkkilalainen poseeraa tienviitan kanssa. Soitan, olisko kyltti vielä tallessa. On. Se on jopa varastettu, viety erään työpaikan kahvihuoneeseen, josta haettu takaisin. Mahtavaa. Terskanperä on valmis.

Pallivahaan. Kotipizza antaa vinkin, mistä voisi löytyä aito pallivahalainen. Kukaan lähiössä asuva ei meinaan käy töissä Pallivahan yrityksissä tai käytä niiden palveluita. Soitan vinkin ja lykästää. Haastattelen äidin, joka lupaa pakottaa myös poikansa kuvaan. Suunnitelmien muutos välittyy kuvaajalle. Pallivaha on tässä.

Kokonaisuus näyttää tekstillä hyvältä. Perusukot bensiksen kahvilassa puimassa maailmaa, hassun kylttinsä kanssa voroja vastaan taisteleva eläkeläinen ja terskanperäläinen cosmonainen sekä aivan tavallinen yrittäjä, joka sattuu asumaan hassussa paikassa.

Keksin suuntaa antavat kuvatekstit, sillä en ole nähnyt yhtään kuvaa jutusta. Ainoastaan suunnitelmat kiiluvat päässäni hämäränä.

Tarkastan, että äänestettävien paikkakuntien lista on kunnossa, kirjoitan pikkulaatikon äänestyksestä ja tiputan vedokset uutispäällikölle.

Aikavälillä 9-17 olen käyttänyt aikaani kirjoittamiseen alle 2 tuntia. Järjestelyyn ja suunnitteluun noin 2 tuntia. Loput kaksi plus tuntia olen istunut puhelimessa haastattelemassa, kyselemässä, selvittelemässä ja suostuttelemassa. Vähintään tunnin tuijotin Pallivahan karttaa netistä.

Maakuntalehdessä tiedon hankkiminen oli helppoa ja kirjoittaminen hidasta. Iltapäivälehdessä asia on päin vastoin. En ole ensimmäinen, joka asian on huomannut, tupakkaparvekkeen tietotoimisto kertoo.

Lähden kotiin noin klo 17.10. Minulla ei ole aavistustakaan, millainen kuvitus juttuun on tulossa. Toivottavasti tekstiä ei ole liikaa. Sen näkee tiistaina.

Työviikko-sarjan muut osat:
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai

Posted in Oudot.net. Tagged with , , , .

2 Responses

Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.

Continuing the Discussion

  1. links for 2008-07-11 · Pohdiskeleva Liftari linked to this post on July 11, 2008

    [...] Toimittajan työviikko | Teemu J. Kammonen Iltasanomien kesätoimittaja Kammonen inspiroitui Souranderin esimerkistä ja kertoo omasta työviikostaan. (tags: journalismi toimittajat työ) [...]

  2. Havaintovihko - Tuomo Björkstenin blogi » Blogin arkisto » Viikko iltapäivälehdessä linked to this post on July 14, 2008

    [...] toimittaja Teemu J. Kammonen raportoi blogissaan työviikostaan Iltasanomissa. On pakko henkäistä, että kylläpä iltapäivälehdissä tehdään erilaista työtä kuin [...]

Some HTML is OK

(required)

(required, but never shared)

or, reply to this post via trackback.