Skip to content


Huomioita kuluvalle aamulle

  • Puhutaan Amppari-otsikoista. Hiv-virus kourii Lappia. Siis mitä vittua? Kourimiseen tarvitaan koura, jolla kouria. Viruksella ei ole kouraa, eli virus ei kouri.
  • Keravalla ei pelattu sotapelejä. Olen vahingoniloinen, ihan vaan siksi, että lähdekritiikki on unohtunut. Pahasti. Tahtoisin tietää, missä asuvat ne alle 25-vuotiaat nuoret miehet, jotka eivät ole pelanneet sotapeliä.
  • Saviolla kuolleesta tytöstä käytetään näköjään jo hänen etunimeään.
  • Ko. tapaus on muuten urallani ensimmäinen työtehtävä, jonka yli pääseminen on vaatinut todellista pohtimista ja omien tunteitteni purkamista. En tiedä, helpottaako tämä omaisen ja lähipiirin tuskaa, mutta olen aidosti surrut sitä, minkä eteen saviolaiset ovat joutuneet. Tiedän, ettei asiaa helpota kaikkialla vastaan tulevat lööpit aiheesta.
  • Oman osallisuuteni perustelin siten, että kirjoitan niin koskettavan ja liikuttavan kuvauksen nuorten ja aikuisten surusta, että yhdellekään jutun lukeneelle ei jää epäselväksi, millaisen aukon nuoren tytön menetys jättää hänen lähimmäistensä sisälle. Väkivallan seuraus on aina epäsuhta sen saavutusten kanssa.

Posted in Oudot.net. Tagged with , .

One Response

Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.

Continuing the Discussion

  1. Havaintovihko - Tuomo Björkstenin blogi » Blogin arkisto » Surun määrä on vakio linked to this post on July 26, 2008

    [...] kesätoimittajan Teemu J. Kammosen blogissa on mielenkiintoinen lause. Hän oli paikalla Keravalla tekemässä juttua Savion järkyttävästä puukotuksesta. “Oman [...]

Some HTML is OK

(required)

(required, but never shared)

or, reply to this post via trackback.