Oudot.net - Teemu J. Kammonen

Kuumeessa on hämärä olla.

Jouduin tänään lähtemään töistä kipeyttäni. Kotona nukahdin melkein heti. Neljän tunnin torkuilla näin unen, jossa aamupäivällä haastattelemani ihminen moitti minua motivaation puutteesta. Melkoista velvollisuudentunnetta, sanoisin.

Tähän kellonaikaan lienee jo sopivaa kertoa, että ihminen oli Osmo Kontula, joka julkaisi kirjan suomalaisten seksielämästä.

Unessani Osmo moitti minua huonoksi toimittajaksi, koska motivaationi rakasteluun ei ole kovin hyvä. Mikäs minä olen häntä arvostelemaan. Onhan hän tutkimusproffa ja kliininen seksologi.

Valitettavasti minulla ei ole kuumemittaria. En siis voi kertoa kehoni celsiuksia.

Joskus vuonna 2003 sairastin pusutautia, mononukleoosia, kotonani. Kuumeisen viikon aikana ehdin mm. harjoittaa freestyle-rapia ja standup-komiikkaa pitkän tovin. Tuolloin harmitti, etten kirjoittanut ylös.

Tänne voisi mennä. Se on Pelastakaa Lapset -järjestön seminaari lapsipornosta. Toimittajille ilmainen, muilta peritään rahaa.

Tässäpä Tuhat sanaa -blogista bongattu mielenkiintoinen pätkä. Tutustukaa nimimerkillä bloganneen poliitikon tarinaan!

Jännä, että peruslehdistössä salanimet ovat sallittuja. Blogissa taas ei.

Ensimmäisenä tulee mieleen, milloin Tarja Tanner, Stig Höger ja Urban Pellonpää saavat kasvot. Nämä Aamulehdessä, Tamperelaisessakin on nimimerkkikirjoittaja Raisa tms. Lehden sivut ovat valitettavasti alhaalla, joten en voi tarkistaa nimeä.

Saa kertoa, missä muualla esiintyy nimimerkillisiä kolumnisteja? Jos siis ei lasketa lehtien pääkirjoituksia, jotka useimmiten kirjoitetaan nimettöminä, vaikkakin ei salassa.

Kuva: Gitboy

Ihmeellinen tapaus. Mies uhkaa sytyttää itsensä tuleen. Okei, se on uutinen ainakin minun kriteereilläni. Poliisi sanoo olevansa toimittaja. Ei minun elämääni heilauttava seikka.

Noin periaatteessa ymmärrän HS:n ja STT:n huolen. Toimittajalle ehkä puhutaan helpommin kuin poliisille, varsinkin tällaisissa tapauksissa. Sytytystä yrittänythän oli päätetty karkottaa, joten poliisi on hänen silmissään paha. Toimittaja sen sijaan olisi voinut kertoa laajalle joukolle karkotuksesta. Kuten tiedämme, joskus uutisjutusta on oikeasti hyötyä yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseksi.

Huolen ymmärrys johtuu siitä, että rikosta tutkiva poliisi elää tiedosta. Joskus tiedon hankkiminen journalismin varjolla voi olla helpompaa. Mikäli toimittajaksi tekeytyminen yleistyy poliisin yhdeksi tutkintatavaksi, olemme yhtäkkiä tilanteessa, joka muistuttaa kertomuksia itäblokin tiedustelutoiminnasta.

Tuohon tilanteeseen on silti aika monta askelta kuljettavana Rovaniemen tapauksesta. Jos tässä tilanteessa on tehty virkarikos, ihmettelen ja pahoittelen. Väitän, että ihmishenki on tässä tapauksessa pykälän arvokkaampi kuin nillitys jostain periaatteesta. No, se jää nähtääksi, sillä asia kaiketi selvitetään.

Miten muuten poliisi tekeytyy toimittajaksi? Pukee haalarin ylle huonosti istuvan pikkutakin ja ottaa lehtiön käteen?

Oleellista on sekin, että toimittajan on (ainakin meidän omasta mielestämme) sallittua tekeytyä joksikin toiseksi. Silloin ratkaisee se, että yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa ei saa muuten hankittua. Tämä yhteiskunnallisen tiedon hankkiminenhan ei ole yhteisesti sovittu velvoite ammattiryhmällemme, vaan meidän itsemme omaksuma tehtävä.

Kysymys kuuluukin, milloin poliisin voi luottaa tekevän oikean päätöksen naamioitumisesta. Jos journalisti osaa sen ratkaisun tehdä, eiköhän laillisuusvalvonnan alainen viranomainenkin kykene päättämään tapauskohtaisesti asiasta. Vai osaako?

Ihmetellessämme poliisia, voimme yhtä hyvin kysyä, miksi salakuunnellen hankitut tiedot johtavat sankaritarinoihin tinkimättömästä totuuden puolustajasta. Varsinkin, kun muistelee, mitä yhteiskunnallisesti merkittävää Suomessa on viimeksi hankittu viekkaudella.

Nyt sen saa sanoa ääneen. Ensimmäinen syyskuuta, maanantai, minut tunnetaan nimellä herra suunnittelija Teemu Kammonen.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto pestasi minut mediakasvatustöihin syksyksi. Projekti on jatkoa aiemmalle Turvallinen Nuorten Netti (TUNNE) -projektille ja kulkee tietojeni mukaan nimellä Viisaasti Verkossa.

Kiinnostuneille linkki MLL:n sivuille.

Syksyllä saatte taas lukea enemmän mediakasvatusasioista.

Unipossu vuorilla.

Kauhia himo kirjoittaa jostain, mutta mistä? Yö on siitä kummaa aikaa, ettei jaksa keskittyä, vaikka haluaa.

Tässä siis tilaisuus julkaista taas uusi kuva Unipossusta.

* * *

Sain viime viikolla kommentin kuvaani, jonka olin aiemmin julkaissut Picasassa. (Nyt henkilökohtainen turistiposeeraus on jo poistettu.)

Kuvassa istun minä ja viisi muksua erään krakovalaisen linnan sisäpihalla. Joku ihminen halusi kertoa, että “2 lesboa ja 3 teini homoa”.

Ihmettelin hetken, miksi. Sitten kysäisin tarkennusta hänen omassa Picasa-albumissaan. Halusin tietää, kenen kohdalla kommentoijan homotutka oli piipannut. Valitettavasti en saanut vastausta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun olen joutunut randomina trollin uhriksi. Tai siis uhri en ollut minä vaan ne puolalaiset muksuparat (väitän, että minua ei luultu lesboksi ja iältäni olen yli teinivaiheen).

Mutta näin tyrehtyi hyvin alkanut dialogi. Onneksi on tämä Picasan uusi ominaisuus, kommentointi!

Olenko Buddha? By Mirka.

Pyöräilyä katsellessa ja judoa odotellessa on aikaa todeta näiden huomioiden muuttuneen kantavaksi osaksi blogiani. Ei anneta sen häiritä, kuten eivät häiritse sodat.

• Blogini aktiivisin kommentoija ja lukija Tuomo Björksten pääsi kv-politiikan keskiöön reportaasillaan ylijäämäruoan viennistä Viroon. Parhaan kuvan mediapelistä antaan Tuomon itsensä blogi.
• Mari Koo puolestaan kirjoittaa itseänikin harmittaneesta tapauksesta. Aikaisempi suosikkiyhtyeeni Maj Karma kusetti toimittajia ja fanejaan koiralla. Minulla on asiasta mielipide, joka löytyy tekstin kommenteista. Kommentista tosin puuttuu se seikka, että yhä useammin fanit saavat tiedon suoraan suosikkinsa nettisivuilta. Kyse ei siis ole vain toimittajien näpäyttämisestä, kuten Marikin toteaa.
• Tällä viikolla olen ollut vähän väsynyt, joten pahoitteluni kommenttien vastakommentoinnin vähyydestä.
• Lopuksi kevennys.

Mitenhän tämän nyt kertoisi ilman, että kuulostan omituiselta…?

Oudot.net on sijalla kuusi, kun hakee Googlella sanaa ‘mulkku‘. Olen siitä melko iloinen.

Aiemmin Uutispäivä Ameeba nousi kärkipäähän haulla ‘miksi redtube ei toimi‘ ja ‘kuinka tehdä rikos‘. Ei enää.

Muuten, tässä vinkki sille, joka etsit 17. toukokuuta sanaa, jossa esiintyy a ja ä: tällainen. Se toki on yhdistelty sana osista ‘tämän’ ja ‘lainen’ (=kaltainen). Kielitoimisto kertoo lisää.

Tämä blogi menestyy myös hauissa ‘teemu omat sivut go‘ (UA 10., Oudot.net ei listalla), ‘tyttöjen käytetyt alushousut‘ (sivulla 3) ja ‘mauri pekkarisen valokuva‘ (sivulla 5).

Mitähän muuta tahtoisin hakukoneoptimoida… Krakovan Skeletor-pytinki on jo taskussa.

Päätin pistää edellisen merkintäni uusiksi. Vaihdoin kappaleiden paikkaa, mikä mielestäni terävöitti tekstiä huomattavasti. Jälkeen päin tuli outo olo. Olenko tehnyt jotain väärää?

Seikkoja, miksi vanhan blogimerkinnän muuttaminen on huono asia:
- Luotettavuus. Voivatko lukijani uskoa minua, jos muuttelen kirjoituksiani? Vaihtuuko teksti mielipiteeni mukaan?
- Ajankohtaisuus. Merkintä on aina hetken tuote, joka vanhenee. Täytyykö lukijoideni päivittää jatkuvasti sivuani pysyäkseen perillä siitä, missä muodossa teksti nyt on? Tulisiko esim. kaksi viikkoa vanha merkintä julkaista uudestaan, jos siihen kajoaa?
- Työ. Voinko pitää merkintöjäni prosessina, joka etenee? Uuden seikan ilmetessä, minun täytyisi päivittää aina vanhoja merkintöjäni. Mistä aika tähän?

Seikkoja, miksi merkinnän muuttaminen on hyvä asia:
+ Ajankohtaisuus. Asian seuraaminen antaa hyvän kuvan blogista. Muuttuvaan tilanteeseen voi reagoida päivittämällä etenevää asiaa.
+ Luotettavuus. Olen aina ollut sitä mieltä, että oman mielipiteen muuttaminen osoittaa ajattelua. Väärässä saa olla ja sen myöntäminen on hyvä asia.
+ Muoto. Kielivirheet, rakenneongelmat ja kökkö ilmaisu häiritsevät lukemista. Hyvä muoto on parempi kuin huono. Blogi on muodoltaan muokattava ja muokkautuva.
+ Arkisto. Pidän yllä arkistoa, johon tekstini menevät. Mahdollisimman laadukkaan merkinnän tallentaminen myöhempää käyttöä varten saattaa osoittautua hyväksi teoksi.

Olen tavannut ilmoittaa muokkauksista lukijoilleni. Päivän interaktio onkin, missä menee raja? Milloin pitäisi kertoa merkintää muutetun? Saa keksiä myös lisää plussia ja miinuksia merkintöjen muutoksista!

Sinä, hyvä lukija, olet maksanut minulle heinäkuussa 0,7 eurosenttiä.

Kuukaudessa maksan sen 4 euroa palvelusta. Mainostuloja tuotitte 2,57 dollaria (1,65 euroa). Minun osuuteni on tästä laskettuna 2,35 euroa kuukaudessa. Teitä, yksilöityjä kävijöitä, on 360.

Ketähän tämäkin kiinnosti? No, ainakin minua. Tätä taustaa vasten lienee turha jatkaa keskustelua siitä, pitäisikö blogin olla kansalaisjournalismia vai ei. Niin kauan kuin minä olen se, joka tämän lukemisesta maksaa, olen mielestäni vailla minkäänlaista velvollisuutta ylempiä arvoja kohtaan.

Ajatukseni alkoi lentoon, ryhdyin tuossa Futuronin laskua katsellessani miettimään, mistä oikein maksan webhotellilleni.

Kun kerran EU tahtoo, että blogaajat paljastavat taustojaan, kerrotaan nyt, että olen tilannut kouvolalaiselta Futuronilta paketin, jolla sallitaan 250 megaa tavaraa (n. 19 Mb käytössä) palvelimella. Liikennettä puolestaan joku uusi tarjous sallii 10 gigatavun verran kuukaudessa (heinäkuussa 0,13 Gb).

Oindex.fi-palvelusta on nähtävillä, että viikossa sivuani katselee noin 80 eri yksilöä, kuukaudessa 360 ihmistä. Kaikkiaan 550 kertaa joku on käynyt blogissani tai googlettanut sen.

Mistä siis maksan?
Oma liikenne n. 19 Mb
GoogleBot 17 Mb
Yahoo Slurp 19 Mb
MSNBot 3 Mb
Yhteensä 58 Mb
Muu liikenne 72 Mb

Toisin sanoen blogini päivittäminen ja sen pitäminen verkossa vie kaksi viidesosaa (44 %) kaikesta tiedonsiirrosta. Vertailuksi kerrottakoot, että Googlen haun kautta sivuilleni osui 203 kertaa. Yahoo tuotti yhden osuman ja MSN Live ei ainuttakaan.

[EDIT: Kirjoituksen rakennetta muutettu 4.8.]